Rahinaa.biz / Lehti / Aamutoimeton

Aamutoimeton

Julkaistu: 9. heinäkuuta 2007 Kategoria: elämä

Aikainen mato hitaan voittaa, ainakin niin voi päätellä tämän päiväisestä heräämisajastani. Nyt kello on vasta varttia vaille yhdeksän aamusella, mutta olen jo kerennyt hoipperoida ylhäällä kolme tuntia: heräsin nimittäin puoli kuudelta.

Olenkin jo käynyt ostamassa päivän ruokatarvikkeet: jääteetä ja hedelmiä. Kauppaan jouduin kävelemään pienessä sateessa, ei se minua paljoa haitannut, sillä pisarat olivat hentoja ja lämpimiä. Pitivät piristävää ääntä osuessaan kattoihin ja asfalttiin, kuin sateen sulosointuista tanssia. Ulkona oli mukavaa kävellä, mukavampaa kuin aikoihin: niin luonnollisen kaunista, luonnon kukkaa.

Kaupassa vietin tavallista kauemmin aikaa. Kiertelin ympäriinsä ja valitsin ostettavani huolella. Hedelmähyllyssäkin aikaa vierähti paljon tavallista kauemmin kun muita asiakkaita ei ollut häiritsemässä: kaupassa oli niin hiljaista ja rauhallista, oleellisesti, onhan nyt kesä ja aika aikainen aamu.

Leipähyllyn kiersin kaukaa, sillä se oli tavallista tyhjempi: sitä ei ollut vielä viikonlopun jäljiltä ehditty täyttää, eikä kaupan paikallinen leipomo ollut ehtinyt paistaa pikkuhyviä tai leipiä hyllyjen täytteeksi. Siis suuntasinkin katseeni muihin kaupan osiin, josta suuntasin kassalle.

Päivän ajankohdasta johtuen vain yksi kassoista oli auki, johon kaikki kaupan asiakkaat jonottivat: ryhmittymää tulpasta johtuen. Vahingollisesti kassatädikseni oli joutunut teinejä inhoava mummeli, jos sanotaan pikkuisen ilkeästi. Mutta näin minä saan sanoa, sillä hän katsoi niin murhaavasti minua, kun muita asioijia hän tervehti ystävällisesti. Syrjinnän kohteeksi joutuminen ei ole mukavaa, mutta toisaalta en pahemmin siitä edes välitä.

Kommat suljettu [0] Tagit:


Tämän bloggauksen kommentointi on suljettu, sen oltua auki 9. heinäkuuta 2007 lähtien kuusi viikkoa.

© Copyright 2012 Jukka Svahn. All rights reserved. Sivun ylälaitaan