Rahinaa.biz / Lehti / Erilaisuusajattelut ja lottovoitot

Erilaisuusajattelut ja lottovoitot

Julkaistu: 12. kesäkuuta 2008

Puhtaasti minä ilman minkäänlaista editointia

Oletko ikinä pohtinut mikä tekee sinusta erilaisen muihin verrattuna? Varmaankin olet, mutta miksi ja mitkä ovat tuloksesi? Luultavammin mieleesi on juolahtanut ajatukset pääosa on tyhmiä tai vastaavasti tumpeloita. Ehkä olet miettinyt olevasi muita paremman näköinen tai jossain asiassa parempi. Kummaa, että näin tapahtuu, sillä eivätkö kaikki ole yksilöitä, eli niin sanotusti erilaisia?

Monet pukeutuvat samalla tavalla, monet kuuntelevat samaa musaa, mutta kuitenkin kaikilla on jokin erilainen ominaisuus tai ajattelutapa. Kaikki ovat suoraan erilaisia, joten erilaisuusajattelu on vain vähän outoa. On kyllä totta, että itsepohdiskelu on hyvä asia, mutta siihen kuuluu oman itsensä tutkiskelu, eikä niinkään suuresti muihin vertailu. Kaikki ovat erilaisia jollain tavalla, sen huomaaminen vain alkaa itsestä. Voi kyllä olla, että tulet tulokseen olet ruma, mutta silloin et ole vain miettinyt tarpeeksi hyvin, joka johtaa tyhmyysajatuksiin, jotka nekään eivät välttämättä pidä paikkaansa.

Mutta voiko sairauksia pitää erilaisuutena? Siis nehän eivät itsessään tee ihmisestä erilaista, sillä sairauksia ei monessakaan tapauksessa itse valita. Esimerkiksi minun kohdallani vain muutamalla prosentin kymmenysosalla on samat sairausyhdistelmät kuin kirjoittajalla. En kuitenkaan toivonut niitä, tosin kohdallani ne ovat niin mietoja ettei niitä edes huomaa: psoriasis, atopia ja skolioosi.

Psoriasishan on parantumaton synnynnäinen ihon liikakasvusta johtuva vaiva, eli toisin sanoen hilseilytauti. Minulla tosin tämä ilmenee vain yhdessä kohdassa kroppaa, eli päänahassa, jossa välillä todella harvoin puhkeaa psoriasishaavoja, aluksi hilsettä jonka alta paljastuu punainen läiskä, joka paranee muutamassa tunnissa-parissa päivässä kortisoonin avulla. Näitä on tullut useammin tämän vuoden ajan, kuten taudinkuvan keskiverto puhkeamisikään kuuluu. Levinneisyysalue on about 10 millimetriä, oireet pieniä.

Atopialla, eli atooppisella iholla tarkoitetaan ihon herkkyyttä tahi ärtyneisyyttä, joka ilmenee atooppisena ihottumana. No, minun kohdallani ihottumaa on tullut vain lapsena aina kymmenen vuoden ikään, nykyään ei lähes ollenkaan johtuen ihon muusta hyvästä kunnosta, hoidosta ja kosteuttamisesta. Paremminkin iho vain ärtyy harvoista tekijöistä, kuten hiestä. Tähän parantavana tekijänä toimii lenkin jälkeinen suihku, hyvä hygienia ja luonnonkuituiset vaatteet. Eli en tule pukeutumaan lateksihousuihin, sori.

Skolioosilla meinataan selkärangan vinoutta ja siitä johtuvia vaivoja, jotka yleensä johtuvat jalkojen eroavasta pituudesta tai jostain randomista syystä jota ei tiedetä. Minun selkärankani on nykyään hoidon johdosta jotain muutama aste vinossa, joka tarkoittaa sitä ettei perus lääkäri sitä huomaa, eikä siitä ei edes koidu mitään vaivoja. Tosin koska selkä oli todella paskana alkuaikoina, on siitä jäänyt jotain sivuvaivoja, kuten kuluneet polvet ja lantio. Lääkärin ennusteen mukaan tämä johtaa todennäköiseen leikkaukseen vanhemmalla iällä, koska kulumisesta yms. johtuen saattaa ilmetä suurempia kipuja. On kyllä totta etten voi istua kovinkaan kauaa paikalla liikuttamatta jalkoja, paikallaan pidettyjä polvia alkaa kivistämään.

Onnekseni esim. psoriasis ei ole kovinkaan vaikea, sillä voisin pitää sitä aika kovana elämisen esteenä, jos se olisi todella vaikea ja voimakkaasti ilmeävä. Sama menee skoliosiin, en todellakaan haluisi päätyä pyörätuoliin. Oudointa näillä on, että nämä kaikki keskittyvät luustoon ja ihoon. En kyllä itse mieltäisi näitä sairauksia erilaisuutena, enemmänkin lottovoittona todella pienen riskiprosentin takia. En kyllä edes laskisi sairastavani niitä, muuten kuin papereissa mietouden takia.

Nothin’ more to say than LOL.

Kommentointi suljettu [0] Tagit:


Tämän bloggauksen kommentointi on suljettu, sen oltua auki 12. kesäkuuta 2008 lähtien kuusi viikkoa.

Elämä on pääasiassa kahvia, taiteilua, ohjelmointia, musaa, tunteita, nauttimista, aurinkoa, kävelemistä, kokkaamista, elokuvia hitusella kauneutta, sekä vastakohtaista rumuutta.

© Copyright 2008 Jukka Svahn. All rights reserved. Sivun ylälaitaan