Rahinaa.biz / Lehti / Geeseitsämän kahdeksena

Geeseitsämän kahdeksena

Julkaistu: 16. lokakuuta 2009 Kategoria: yleinen

Ubuntu asentumassa

Viime yö kului asennellessa one-of-my-favorite jakelua, Ubuntua, HTPC:lle. Olohuoneen HTPC-komistus käytti vielä edelleen valitettavasti Windows 7:n RC versioita, joka periaatteessa tarkoittaa sitä että järjestelmä toisinaan käyttäytyi hieman oudosti. Esimerkkeinä taskbarin alle menevät ikkunat, kursorin painalluksen peittävät virheet ja audiolaitteiden satunnaiset toimittamuudet. Normaalia kehitysversiolle.

Olisin muussa tapauksessa asentanut kyseiseen asemaan OS X:n Leopardin (vai olisinko), mutta valitettavasti ko. järjestelmä ei ole niin yhteensopiva kuin voisi toivoa 780G:n takia. Tietystikkään asiaan ei olisi liittynyt minkäänlaista piratismia, vaan ihan perhelisenssi. Emme siis rikkoneet EULA:aa ainakaan vielä, jos nyt synkkää ajatusta ei lasketa. I’m evil.

Dang.

Around tunnin jälkeen sivussa tapahtuvaa YouTubettamista, Ubuntu oli asentunut, päivittynyt, tarvittavittavat ohjelmat olivat asentuneet myös automaattisesti pakettihallinnan kautta ja järjestelmä oli valmis käyttöön. Lukuunottamatta tietysti sitä faktaa että 780G on edelleenkin olemassa ja ajurituki on vähän niin ja näin.

Kommat suljettu [0] Tagit: ,


Tämän bloggauksen kommentointi on suljettu, sen oltua auki 16. lokakuuta 2009 lähtien kuusi viikkoa.

© Copyright 2010 Jukka Svahn. All rights reserved. Sivun ylälaitaan