Julkaistu: 25. tammikuuta 2007 Kategoria: elämä

Vielä reilut kaksi tuntia ja minä istun dösässä suuntana Helsingin Rahamuseo. Kun kello taittaa 14.30 lähdemme Yhteiskuntaopin Taloustietoryhmämme kesken sinne.

Ehkä joskus seitsämän tienoilla olen taas täällä Lohjalla ja pääsen takaisin tavallisiin askareisiini. Luultavammin heti aluksi, suoraan bussista noustuani, teen pienen kävelylenkin ympäri Lohjaa ja saatanpa jopa yllättää muutaman ihmisen soittamalla heidän ovikelloaan, jos se edes toimii. Jos ei, on turvauduttava koputukseen.

Mitä sitä voisi nyt tässä välissä tehdä? On vain niin tylsää, kumpa tuossa olisi joku ihminen jolle voisi puhua. Jeh, voisin mennä kouluun ja pölöttää siellä, mutta jotenkin en taas jaksa sitä. Kokoajan ajatukseni kääntyvät johonkin muuhun, siihen suurempaan kuin ystävyys.

Taivaanrannanmaalari, se tulee mieleen – se minä olen, niin sen täytyy olla. Mutta minkä sille voi, kun sitä jotain kaipaa. Toivoisin että tuo tunne menisi pois, tai toive voisi täyttyä, mutta kun se ei lähde. Toisaalta se tunne on myös ihana ja antaa uutta voimaa joka päivään, ja toisaalta minä pidän siitä.

Kommat suljettu [0] Tagit: elämä

Tämän bloggauksen kommentointi on suljettu, sen oltua auki 25. tammikuuta 2007 lähtien kuusi viikkoa.

Jukka, 23,
web developer,
haahuilija,
musafriikki

Rahinaa.biz

Hetken tauko voi olla tuskaa

Tuoreimmat rähinät