Rahinaa.biz / Lehti / Huijareita voi löytyä kaikkialta

Huijareita voi löytyä kaikkialta

Julkaistu: 30. tammikuuta 2007 Kategoria: elämä

Mikä saa ihmiset huijaamaan ja pettämään? Mikä tekee siitä muka niin hienoa kun voi pettää toisia ja saa toisen puukottamaan toista selkään? Minusta huijari vain huijaa itseään, muita hän satuttaa.

Myönnän, että itsekin yritän löytää kohtaa jossa aita on matalin, mutta vääryyden tekemistä vältän. Suoraan sanottu huijaaminen on väärin. Sitä harjoitetaan niin parisuhteissa, kuin myös muussa elämässä aina videopeleihin saakka.

Parisuhteihin liittyvänä se on kaikista pahinta, koska silloin siihen liittyy tunteita. Siitä jää siihen toiseen osapuoleen, uhriin, aina pysyvät arvet, sellaiset jotka saattavat palautua, mutta aina on nähtävissä pieni jälki, vaikka kuinka kauan aikaa kuluisi.

Huijaamiseen liittyen minun ottamani videon pätkä räiskintäpelistä nimeltä Counter-Strike: Source. Kyseinen tyyppi, josta video on otettu käyttää apuohjelmaa tähtäämiseen, että sillä tavalla. Huijareita kaikkialla.

Onneksi kuitenkin läheiset ihmiseni ovat ihania. Tyydittäydyn siihen ja unohdan tämä. Hymyilen ikuisuuteen.

Kommat suljettu [0] Tagit:


Tämän bloggauksen kommentointi on suljettu, sen oltua auki 30. tammikuuta 2007 lähtien kuusi viikkoa.

© Copyright 2012 Jukka Svahn. All rights reserved. Sivun ylälaitaan