Rahinaa.biz / Lehti / Huomenna se kaikki rauhoittuu
Julkaistu: 1. helmikuuta 2007 Kategoria: elämä
Huomenna on tällä hetkellä voimassa olevan koeviikon viimeinen koe – tai ainakin minulle se on viimeinen. Aihe on kuitenkin jonkun verran kinkkinen: lyhyt matikka. En ole mikään kaikkien kaavojen taitaja ja matikkapää – matemaattisesti, kuin muutenkin aika lahjaton.
Kuulin eilen Kirkan kuolemasta. Jotenkin outoa, että Kirka kuoli, se on jotenkin yllättävää, sillä olihan hän tykissä kunnossa. En itse tuntenut Kirkaa, tosin hän oli isoveljeni ex-tyttöystävän kummisetä.
Tänään Maantiedon koetta tehdessäni päässäni alkoi soida Kirkan kappaleet. Se sai oloni jotenkin surulliseksi, ei tosin johtuen Kirkasta vaan, jostain aivan muusta, jostain selittämättömästä: siitä tunteiden kirjosta.
Kirkan kuolema ja ne kappaleet vain laukaisivat sen tunteen ja olon. Ehkä kohta minä lähden pitkälle kävelylle. Ei, en mene lenkille juoksemaan, vaan vain pienelle kävelylle miettimään asioita.
Täytyy myöntää Jukka on kevyesti masentunut. Sen huomaa tietyistä teoista, joita suoritan aina kun masennun: kasvava tietokoneen käyttö, josta en edes pidä ja pellemäinen, yli-energinen asenne. Kaiken päälle yhdistyvät heräämisvaikeudet ja nukkumisen polttava vetovoima, mutta haluttomuus siihen.
Kommat suljettu [2] Tagit: elämä
Tuo kävely auttaa.
Itse käyn lähes kerran viikossa iltaisin sellaisella puolentunnin “mietiskely reissulla”.
Tuosta matikka jutusta voin vain sanoa, että “Tervetuloa kerhoon” :D
Jeh, kokeeseen vielä 12 tuntia aikaa enkä ole harjoitellut vielä pätkääkään. Ideana on: kokeeseen lonkalta MAOL:iin nojaten. Kuukauden päästä uusintaan :-)
Ja kiitos kerhoon kutsumisesta :-D
Tämän bloggauksen kommentointi on suljettu, sen oltua auki 1. helmikuuta 2007 lähtien kuusi viikkoa. Tuona aika merkintä sai 2 kommenttia. Merkinnän kestolinkki: http://www.rahinaa.biz/lehti/huomenna-se-kaikki-rauhoittuu
Jukka, 23,
web developer,
haahuilija,
musafriikki
© Copyright 2012 Jukka Svahn. All rights reserved. Sivun ylälaitaan