Rahinaa.biz / Lehti / Ikuista ystävyyttä
Julkaistu: 19. helmikuuta 2007 Kategoria: elämä
Päivä jolloin ei pahemmin mitään tapahtunut, vaikka suunnitelmiakin olisi ollut täksi illaksi. Suunnitelmat kuitenkin pilasi pommiin nukkuminen, ja sen jälkeinen huono olo: uni oli levotonta.
Oli tarkoituksena järjestää pienimuotoinen leffailta, mutta eipä siitä mitään tullut – uni pilasi minun suunnitelmani ja hyvän olon. Uneni oli tällä kertaa pitkä ja uneton, kesti puolet vuorokaudesta, mutta ei tuottanut minkäänlaista mielihyvää. Unessani vain pyöri elämässäni kokemani kamaluudet: sydänsuruja ja vääristyneitä viha-rakkaus-suhteita. Aiheuttajana toimivat niin nykyiset sotkut, kuin myös aikaisemmat tapahtumat: menneisyyteni.
Kadun menneisyyttäni suuresti. On tullut tehtyä niin paljon tyhmää, niin kavereiden, kuin aivan peruselämän saralla. Onneksi olen kuitenkin löytänyt sekoilujeni jälkeen rauhan – olen ollut jo pari vuotta aivan uusi ihminen.
Toivottavasti tänään kuitenkin, tai tänä yönä paremminkin voin löytää oman rauhani. En enää miettisi tai jossittelisi sängyn pohjalla – välttäisin huonoa oloa. Outoa että huonoa oloa aiheuttaa se suuri ihana tunne: rakkaus. Kauheaa. Kaikki on kiertää kehää ja kaikki liittyy kaikkeen.
Tänään mietin myös elämän pikkumaisuutta, kuinka pieniä ne ongelmat kuintenkin ovat. Loppujen lopuksi saan olla iloinen siitä mitä minulla on. No, onhan minulla se kaipuu ja särkynyt sydänkin, mutta minulla on myös ystäviä ja rakkautta, sekä voimaa heistä. Välillä ihmettelenkin miksi he kestävät minua, kun välillä tuntuu, että minä ammun vähän yli.
Mutta minäkin välitän teistä, minä pidän teistä – rakastan teitä. Ilman ystäviä ei voi elää ja toivon että me tunnemme toisistamme samalla tavalla. Ainakin muutamat ihmiset ovat sen minulle sanoneet: eivät voisi elää ilman minua, ja en minäkään ilman heitä voisi elää.
Kun kaipaa lohtua saa sitä heiltä ja samalla he voivat turvautua minuun. Minä tarjoan lohtua kun sitä tarvitaan, ilman mitään taka-ajatuksia. Ihan vain sen takia että välitän ja olen huolissani jos ystävä kärsii.
Kommat suljettu [0] Tagit: elämä
Tämän bloggauksen kommentointi on suljettu, sen oltua auki 19. helmikuuta 2007 lähtien kuusi viikkoa.
Jukka, 23,
web developer,
haahuilija,
musafriikki
© Copyright 2012 Jukka Svahn. All rights reserved. Sivun ylälaitaan