Julkaistu: 8. huhtikuuta 2007 Kategoria: elämä

Eräs ystäväni totesi muutama päivä sitten kahviossa kahvikupillisen ääressä: “Tytöt o pirullisia”. Ehkä tuohon sanomaan oli suurta vaikutusta hänen sen hetkinen tilanteensa seurustelun saralla, mutta niinhän se on: kun sattuu, niin mielipiteet muuttuvat radikaalisti.

Ehkä se on väärin yleisesti ja rajua rajata ihmisiä sukupuolen kautta, kuitenkin vain se yksi yksilö on toiminut väärin. Toisaalta me kaikki syyllistymme tuohon samaan rajaamiseen, kukaan, minä tai sinä emme ole sen parempia.

Niin siinä vain käy, kun tuo uskottu ihminen, sydämen viejä, joka ihastuneen silmissä näyttää niin täydelliseltä, tekee jotain pahaa. Jättää tai muuten satuttaa – tai mitä pahinta: pettää. Se saattaa olla niin satuttavaa, mutta kuitenkin sitä on niin vaikea uskoa siitä eräästä, joka on niin täydellinen – se oikea.

Se aiheuttaa pahvireaktion. Usko menee, monesti kaikkeen. Uskoo ettei se ole totta, samalla vihaa sitä ihmistä, mutta samalla tuntee suurta kaipuuta – mielessä pyörivää sekamelskaa. Kaikki alkaa näyttää pahvilta, kaikki keskittyy siihen yhteen ja viha alkaa suojella surua.

Lopulta siitä kuitenkin pääsee yli, niin kuin olen minäkin kertaan jos toiseenkin – tarkemmin sanottuna kolme kertaa puolen vuoden sisällä, vaikka oikeastaan mitään ei ole edes oikeastaan tapahtunut – osaan vain ryssiä kaiken niin pahasti, tai se toinen osaa: oikeastaan molemmat ovat aina osasyyllisiä. Lopulta kuitenkin tunteet eivät enää ohjaa mieltä, vaan mieli alkaa ohjata tunteita.

Rupeaa tajuamaan totuuden. Sen, että hän on tehnyt väärin – ehkä se ei ollutkaan niin täydellistä, ehkä se ihminen ei ollutkaan sen arvoinen. Samalla tajuaa miten tärkeitä kuuntelevat ja välittävät ystävät ovat, niille joille puhua. Ne oikeat ystävät erottuvat helposti.

Ystävyys. Se on ikuista, ehkä se vaihtelee ja on vastoinkäymisiä, mutta se kestää suuremmatkin kolhut. Samalla huomaa kuinka hienoja ihmiset ovat, rupeaa kuulemaan toisten varoitukset. Muistuu useampia tilanteita, kun en uskonut vaikka olisi pitänyt. Tehnyt itsestäni narrin, no onneksi voin perustella näitä sen aikaisella vähäisellä iällä.

Vuoden takaisia tekoja – nyt minä olen vanhempi ja viisaampi, right? Jokainen kokemus opettaa jotain uutta, mutta siinä on kääntöpuolikin: se saattaa jättää jälkeensä arvet. Toisaalta se saattaa myös aiheuttaa ihmiseen hyviäkin muutoksia, kuten itseeni, uskon ainakin niin. Minun persoonani on ainakin muovautunut paljon paremmaksi – tai ainakin jonkun verran, ei niin paha enää. Itserakkautta, heh, mutta sitähän täytyy olla – se on normaalia.

Uusia tuiskuja päin vain, aina voi käydä huonosti, mutta ilman yrittänyttä ei voi saavuttaakkaan mitään.

Kommat suljettu [0] Tagit: elämä, tunteet

Tämän bloggauksen kommentointi on suljettu, sen oltua auki 8. huhtikuuta 2007 lähtien kuusi viikkoa.

Jukka, 23,
web developer,
haahuilija,
musafriikki

Rahinaa.biz

Kahvikupposen peilipinta

Tuoreimmat rähinät