Rahinaa.biz / Lehti / Kaksi asiaa päällekkäin on kerrosleipä

Kaksi asiaa päällekkäin on kerrosleipä

Julkaistu: 10. tammikuuta 2007 Kategoria: elämä

Tänään tunsin itseni todella onnelliseksi ja iloiseksi, mutta samalla todella surulliseksi. Osittain johtuen siitä että koulusta puuttui tänään paljon porukkaa. Lintsausepidemia on siis taas valloillaan.

Niin, kukaan ei ole oikeasti kipeä: he vain lintsaavat huvikseen. No, olihan se hyppytunti mukava viettää ihan omissa oloissakin, vaikka olo tuntuikin vähän yksinäiseltä, kun ympärillä oli muita pari kainalossa (tuntemattomia siis – nimet kuitenkin tiedossa).

Tosin tuo sai myös minut onnelliseksi. Näin, että muut olivat onnellisia ja samalla se tarttui minuun – sain helpotuksen tunteen. Pikkuhiljaa yksinäisyys lipusi pois mielestäni.

Se tunne kuitenkin palasi, kun koulumme vittuimaisin opettaja tuli paskomaan niskaani vittuilun sanoilla. Ja kuten ollakkaan heti perään eräs vittumainen oppilas lisäsi pökköä pesään. Teki mieli räjähtää, mutta sitä en tehnyt: olisin vain lentänyt kyseisen maikan kurssilta sen takia ulos, huoh.

Lopulta kuitenkin nuo vittuilut unohtuivat kun pääsin tunnilla loistamaan luontaisilla taidoillani, joita minulla ei oikeasti edes ole. Tunnin loputtua ulos päästyäni sain höpöttää ystävien keskuudessa – aah, se pelasti oloni. Tein myös yhden hyvän teon ja iloni säilyi aina tähän hetkeen.

Nyt Jukkaa taas kerran väsyttää tai sitten minulla on oikeastikkin 20 sormea. Pakko mennä nukkumaan, vaikka kello ei ole edes niin paljoa.

Kommat suljettu [0] Tagit:


Tämän bloggauksen kommentointi on suljettu, sen oltua auki 10. tammikuuta 2007 lähtien kuusi viikkoa.

© Copyright 2012 Jukka Svahn. All rights reserved. Sivun ylälaitaan