Rahinaa.biz / Lehti / Kengätön koulussa
Julkaistu: 22. syyskuuta 2007 Kategoria: elämä
Torstaina oli eräs elämänihannoittama kaverini unohtanut kenkänsä kotiin, joten hän liikkui lukion käytävillä paljain sukkasin. Eikös kuulostakin todella oudolta? Ja tämä on tapahtunut kyseisen neidin elämässä jo kaksi kertaa. Molemmat vielä kahden viimeisen viikon aikana.
Mutta niin se vain on. Aina välillä ne neroimmat taiteilijahahmot tekevät tuollaisia outoja mokia, tosin tähän mokaan liittyy myös pieni juju – tosin sekin juju on todella outo. Siihen liittäkäämme sanan “kumisaapas”. Ehkä tämä lainaus kyseisen neiti-henkilön blogista auttaa:
Päivän “mikä onkaan tämä ‘muisti’, josta puhuit?”: Olen parin viime viikon aikana kulkenut koulumatkani kumisaappaissa (kenkäni ovat niin ruokottomassa kunnossa, että niillä ei viitsi pitkiä matkoja porhaltaa). Vaihtokengät roudaan mukanani erillisessä kassissa, koska pitkävartiset nokialaiseni ovat sen verran hiostavat, että niitä ei voi käyttää sisätiloissa höyrystymättä alkeishiukkasiksi. Tämä on väliaikaisratkaisu; en ole ehtinyt kenkäostoksille kirjoitusten ja muun takia. Noh, kuitenkin, olkoon tuo omituisuus muiden joukossa. Perjantaina tietysti unohdin ottaa vaihtokenkäni, joten hissuttelin sukkasillani koko päivän keräten kummeksivia katseita (luulisi niiden häiritsevän, mutta jostakin syystä en osaa nolostua tuollaisesta). Siis hei. Kuka unohtaa ottaa kengät mukaan kouluun? (Minun lisäkseni siis.) Eipä käy elämä tylsäksi.
Siinä oli kyllä ensisilmäyksellä paljon ihmeteltävää. Niin itsessään Nokian kumppareissa, kuin myös sukkastallustelussa. Taisin muuten taas keksiä uuden sanan, joka ei ole oikeasti oikea sana. Semmoista on elämä.
Kommat suljettu [0] Tagit: elämä, opiskelu
Tämän bloggauksen kommentointi on suljettu, sen oltua auki 22. syyskuuta 2007 lähtien kuusi viikkoa.
Jukka, 23,
web developer,
haahuilija,
musafriikki
© Copyright 2012 Jukka Svahn. All rights reserved. Sivun ylälaitaan