Rahinaa.biz / Lehti / Kuu oli goottimaisen kaunis
Julkaistu: 29. joulukuuta 2006 Kategoria: elämä
Kuu oli toispäivän iltana todella kaunis, kun illalla kävin haukkaamassa raikasta ilmaa pikku-pakkasessa. Juuri sopivasti kuu näkyi aivan pienestä pilviverhon aukosta, mutta muuten taivas oli aivan pilvessä kaupungin valojen heijastuessa niistä.
Pieni määrä harvempaa pilveä oli levittäytynyt kuun päälle kauniisti samalla tavalla, kuin syys-aamuina järven päällä usva leijailee. Tuo pilviharso loisti puolikkaan kuun sirppien ympärillä sinertävänä, kuun merien vahvasti näkyessä.
Kuu näytti olevan tavallistakin lähempänä, ja uskomattomampana kuin aikaisemmin.
Samalla minun mieleeni lipui ajatus: Kuinka moni muu ajattelee tämmöisiä pieniä? Ulkona ei pahemmin muita näkynyt, mutta ne jotka huomasin liikkuivat todella kiireellä muuta maailmaa huomioimatta. Mutta en minäkään ajatuksissani heihin paljoa huomiota kiinnittänyt: olin niin hyvillä mielin.
Kumpa minulla olisi ollut kamera mukana.
Kommat suljettu [0] Tagit: elämä, yö
Tämän bloggauksen kommentointi on suljettu, sen oltua auki 29. joulukuuta 2006 lähtien kuusi viikkoa.
Jukka, 23,
web developer,
haahuilija,
musafriikki
© Copyright 2012 Jukka Svahn. All rights reserved. Sivun ylälaitaan