Julkaistu: 3. maaliskuuta 2007 Kategoria: elämä

Kuu oli peittynyt usvaan, orjantappuran kietoutuessa sen ympärille, peittäessään sen kauneuden ja tuhotessaan sen loiston myrkyn sivelemillä piikeillään.

Käteni kurottaa kohti taivasta, haluan poistaa usvan kuun edestä. Taas kerran rengastaa kuun pimeyden kauneudella, poistaa sen tuskat – repiä syvät piikit pois piinaamasta.

Yritän kaikin voimin tehdä sen, mutta en näe usvan takaa mitään, en saa kunnon otetta. Huidon käsiini kietoutuvaa sumua pois kaikin voimin, haluan nähdä kuun – päästä auttamaan sitä.

Halaun syleillä sen valoa, mutta en voi. Sumu ei väisty. Yritän vielä viimeisen kerran, yritän kaikkeni. Sumu rupeaa hälvenemään, kunnes ajaudun liian lähelle oksistoa ja sen piikkejä.

Auh, se tapahtui – orjantappuran piikki viilsi käteni vartta. Pisara verta tippuu haavastani, ja tunnen kylmän leviävän kehossani. Tunnen kun se saavuttaa sydämmeni – en voi liikkua.

Tämä kipu, tämä myrkky turruttaa kaikki liikkeeni – en voi taistella vastaan. Voin vain sisältäni huutaa tuskasta, kyynelten valuessa silmistäni – muistan kuun valon.

Vaivun uneen, joka ei tule ikinä loppumaan.

Kommat suljettu [0] Tagit: elämä, hajatelma, tunteet

Tämän bloggauksen kommentointi on suljettu, sen oltua auki 3. maaliskuuta 2007 lähtien kuusi viikkoa.

Jukka, 23,
web developer,
haahuilija,
musafriikki

Rahinaa.biz

Kuu peittyneenä verhoon

Tuoreimmat rähinät