Julkaistu: 12. huhtikuuta 2007 Kategoria: elämä

Kalastuskausi on taas alkamassa, ainakin siinä mielessä, että jäät ovat sulaneet, tai ovat olleet sulia jo kauan, mutta kuitenkin. Vesi tosin ei ole vielä täysin otollinen suurien saaliiden narraamiseen, ehkä sitten kesän alkaessa on paremmat syönnit, vielä kun vesi ei ole liian lämmintä.

Jep, joku voi tuosta päätellä: minä harrastan kalastamista jonkin verran. En ole mikään hyvä, enkä edes sen saralla aktiivinen, mutta olen aikatavalla luontodikkari. Pidän metsistä, kotieläimistä, eläinten silittämisestä, tarkkailusta, kasvillisuudesta ja avovesillä liikkumisesta.

Auringonpaistetta, tuulta ja rauhaa. Sadetta ja sumua, kaikkea ihanaa ja kaunista. Itsessään luontoa, hiljaisuutta ja rauhaa. Kaukana sivistyksestä, aivan omissa oloissa. Saa miettiä asioita, selvittää ajatuksiaan laineiden osuessa rauhoittavasti veneen kylkeen, lintujen laulaessa taustalla, samalla vesipisaroiden osuessa laineisiin.

Kaikin puolin ihanaa. Monikaan ei tajua miltä se oikeasti tuntuu, jos ei ole sitä kokenut. Moni kaupunkilaisihminen jopa vähättelee luontoa ja sitä rakastavia ihmisiä. Itsekin huomasin aikoinani kuuluneeni heihin, noina varhaisteinivuosien aikoina, jolloin kaikkea piti vähätellä.

Mutta oikeasti luonto on kaunista, jotain josta ei voi luopua. Samaa minulle merkitsevät myös musiikki ja sen kaiken yläpuolella ovat ihmiset, ne ihanat immeiset – I just love you and I really love you too, more than ever, forever.

Täytyy sanoa, että tämä poika suuntaa merelle ja sitten metsään kävelemään. Tai, no jos vaikka aluksi edes saisi sen veneen laskettua vesille. Sitten joskus kesän tienoilla, siis joskus. Sitä ennen nuo kävelylenkkini saavat riittää ja lemmikkien ihana seura.

Kommat suljettu [0] Tagit: elämä

Tämän bloggauksen kommentointi on suljettu, sen oltua auki 12. huhtikuuta 2007 lähtien kuusi viikkoa.

Jukka, 23,
web developer,
haahuilija,
musafriikki

Rahinaa.biz

Laineilla ulapoiden

Tuoreimmat rähinät