Rahinaa.biz / Lehti / Liikkuvatkankaat Q408-Q409
Julkaistu: 23. marraskuuta 2009 Kategoria: elokuvat
Viimeisen vuoden aikana ei ole tullut nähtyä niin suurta katselmaa liikkuvia, kuin edeltävänä neljänä vuoden neljännesosasena. Parhaimpina tältä vuodelta ovat jääneet mieleen Watchmen, jotain erilaista naamiosankarien saralla, The Hurt Locker, jotain sodan takaa ja Proposal, yksinkertaista yksinkertaisempaa romanttista komediaa. District 9 oli taas jotain niin outoa, ettei siitä voi olla pitämättä.
Loput:
Mieleen painuvimmat migreeninaiheuttajat:
Varmaan unohdin jotain, sillä en pidä näistä mitään kirjaa. Ainakin jokunen Disneyn-kaltainen romanttinen komedia on jäänyt listalta. Tulevaisuudelta odotetaan innolla Zombieland:ia (ensi-ilta Suomessa tammikuussa). Jos et ole nähnyt vielä jotain noista, kannattaa katsastaa. Jos et ole vielä nähnyt 2012:sta tai Twilight:ia, kannattaa teatteriin mennä todella varauksella. Jotain mitä en lisännyt listalle sillä… en voinut katsoa niitä.
Kommat suljettu [2] Tagit: elokuvat
Saw-elokuvasarjastahan on taas tullut uusi jakso esille. Ainakin ne pari ekaa Sawia olivat hyviä, joten suosittelen niiden perusteella tutustumaan tuohon. Ensi vuoden tammikuussa muuten ilmestyy uusi Sherlock Holmes elokuva, joka on enemmän toimintaelokuva kuin muuta. Sekin kannattaa laittaa korvan taakse. :)
Missä ovat K-18-elokuvien listaukset? Holmesilta ei ole lähiaikoina tullut mitään uutta pätkää.
Tämän bloggauksen kommentointi on suljettu, sen oltua auki 23. marraskuuta 2009 lähtien kuusi viikkoa. Tuona aika merkintä sai 2 kommenttia. Merkinnän kestolinkki: http://www.rahinaa.biz/lehti/liikkuvatkankaat-q408-q409
Jukka, 22,
web developer,
haahuilija,
musafriikki
© Copyright 2012 Jukka Svahn. All rights reserved. Sivun ylälaitaan