Rahinaa.biz / Lehti / Outo tunne - Mutta tunnen

Outo tunne - Mutta tunnen

Julkaistu: 8. tammikuuta 2007 Kategoria: elämä

Yleensä tätä en tunne, sillä selviydyn tilaanteessa kuin tilaanteessa avoimuuden avulla, mutta tänään minä tunsin sen, tunsin sitä outoa tunnetta, jota varmaan monet tuntevat. Ahdistuneisuutta.

Tunsin ahdistuneisuutta, sillä seisoin koulun aulassa aikamoisen yksinäisen oloisena. Ihmettelen miten se on mahdollista, mutta tällä kertaa minä tunsin sitä. Se ei ole tavallista minulle, mutta suuri joukko “tuntemattomia” sai minut tällä kertaa tuntemaan sitä. Tosin nopeasti se meni ohi, kun tartuin ajatusta niskasta ja se katosi.

Samalla tajusin kuinka voi olla niin, että tuossa väkijoukossa on niin paljon hyviä persoonia eikä heihin välttämättä tutustu ollenkaan. Onhan kuitenkin tuntemani piiri aika iso, mutta kuitenkin. Sitten aina välillä sattuman kautta törmää johonkin ja siitä alkaa ystävyys.

Olen tässä koulussa nyt toista vuottani ja tänä vuonna olen löytänyt persoonia, joita en ollut ollenkaan huomannut viime vuonna. Ihania persoonia, jotkut saattavat olla tuttuja lapsuudesta, mutta ovat vuosista muuttuneet omalla tavallaan täydellisiksi.

Osittain nämä törmäämiset johtuvat myös siitä, että olen itsekin muuttunut – ja paljon. Kiertelen, kaartelen ja puhun avoimemmin. Jos joku minulle suunsa avaa, niin minä kyllä jatkan – välillä jopa liian kauan. Ongelma on vaihtunut toisesta toiseen. Täytyy kuitenkin myöntää: olen vieläkin jonkin verran ujo – yleensä sen toisen tulee vieläkin juttu aloittaa, jotta uskallan oman arkkuni avata. Niin se vain on.

Kommat suljettu [0] Tagit: , ,


Tämän bloggauksen kommentointi on suljettu, sen oltua auki 8. tammikuuta 2007 lähtien kuusi viikkoa.

© Copyright 2012 Jukka Svahn. All rights reserved. Sivun ylälaitaan