Rahinaa.biz / Lehti / Pankkiautomaattivihaa?

Pankkiautomaattivihaa?

Julkaistu: 27. joulukuuta 2007 Kategoria: yleinen

Tänään aikaisin seitsämän aikaan aamulla matkalla ruokakauppaan näin aika kumman asian piirtyneenä Prisman seinässä kököttävän pankkiautomaatin näyttölaitteeseen: Windows NT:n virheilmoituksen. Oikeasti, todella kummaa, sillä kyseessä oli aivan tavallinen Windowsin virheilmoitus valkoisella tekstillä sinisellä ruutupohjalla. Tätä seurasi ilmoitus järjestelmän sammuttamisesta ja uudelleen käynnistämisestä, jota seurasi tavalliset “Looking for hardware”-ilmoitusoperaatiot ja niin edelleen.

Tosin bootin, eli uudelleenkäynnistyksen, jälkeen tämä kaikki toistui uudestaan, kaatuen siihen tiettyyn kohtaan ja alkaen taas uudestaan. Windows taitoi olla vähän jumissa niin sanotusti. En aikaisemmin ollut edes tiennyt, että ainakin osa Oton (siis Otto näin normaalisti) pankkiautomaateista edes käyttää alustanaan Windowsia. Nyt tuli todella turvallinen olo siitä miten seuraavalla kerralla pankkiautomaatilla operoidessa kaikki tulee toimimaan. Sattuuko pankkiautomaatti ryöstämään vaikka rahaa? Näin on onnekseni käynyt vain kerran.

Tarvitsin kuitenkin rahaa ennen kuin suuntaisin ruokakauppaan, mutta kyseistä pankkiautomaattia en voinut käyttää sen viallisuuden — siis Windowsin virheilmoituksen vuoksi. Autiolla kadulla suorittamieni olankohautusten jälkeen suuntasinkin matkanani seuraavalle automaatille, joka ei sekään käyttäytynyt niin normaalisti kuin voisi odottaa.

Tällä kertaa pankkiautomaatti antoi minun operoida normaalisti, kunnes ennen rahojen tuloa kortti sylkäistiin ulos, ruutuun pomppasi ilmoitus väärästä tunnusluvusta ja sama tulostui myös kuitille. Mitä teen kuitilla jossa lukee virheilmoitus, ja miten ylipäätänsä saatoin päästä noin pitkälle nostoprosessissa ennen kuin se keskeytyi jos kerran käytin väärää tunnuslukua? Toisaalta täytyy myöntää, että painelin tunnusluvun väärin ensimmäisellä yrittämällä, mutta eikö tällöin kortin tulisi lentää heti alkuun ulos?

Ehkä pankkiautomaatit vain haluavat härnätä minua outoudellaan. Onneksi lopulta sain rahat sentään kouraani, jotka paikallisessa S-marketissa muuttuivat syötäväksi.

Kommat suljettu [1] Tagit:


Gocom kirjoitti 31. joulukuuta 2007:

Tässä oli spämmääjän kommentti. Eipä ole enää. Ja se kummastuttavasti oli oikea ihminen joka spämmäsi linkkejä. Ideakkaat ihmiset.

Tämän bloggauksen kommentointi on suljettu, sen oltua auki 27. joulukuuta 2007 lähtien kuusi viikkoa. Tuona aika merkintä sai 1 kommenttia. Merkinnän kestolinkki: http://www.rahinaa.biz/lehti/pankkiautomaattivihaa

© Copyright 2012 Jukka Svahn. All rights reserved. Sivun ylälaitaan