Rahinaa.biz / Lehti / Punainen, musta ja valkoinen

Punainen, musta ja valkoinen

Julkaistu: 1. joulukuuta 2007 Kategoria:

Pari tuntia sitten hoipertelin kotiin päin Lohjan keskustasta, sieltä Lohjan kampista päin kuten vitsikkäästi jotkut sitä nimittävät. Olin jo kotikadullani, onnekseni siinä lähellä asuintaloani, sillä valitettavasti asuinkadullani on mittaa useita kilometrejä – ehkä peräti kymmenen, eh – toisessa päässä olo olisi siis lystiä.

Vastaani porhalti kolme tyttöä ja kaiken kukkaraksi koira. Jostain kumman syystä näillä kolmella tuntui olevan käsittämättömän hauskaa, vaikka missään ei näkynyt mitään hauskaa. Tai ehkä yhdellä näistä ei ollut niin hauskan oloista: tällä koiran ulkoiluttajalla. Johtuisiko se vaikka hänen toimeksiannostaan ja vastuustaan – koiran valvomisesta.

Itseänikin jostain kummasta syystä alkoi hymyilyttämään heidän näkemisensä, en sinäänsä hymyillyt heille vaan, sille miten hauskaa heillä eräällä tavalla oli. Tosin hymyilyni oli eräällä tavalla sisäistä: sehän voisi vaikuttaa vähän oudolta jos vain raikaisin nauramaan talvisella kadulla ilman mitään parempaa syytä. En kuitenkaan sano etten olisi aikaisemmin tehnyt niin, olenhan kuitenkin suorittanut pingiivinikävelyäkin ilman syytä. Apina ravintolassa ei kyllä tainnut olla monien mielestä niin hauska juttu.

Aloin sisäisen hymyilyni kupriessa sisälläni ja ilon loistaessa silmissäni kävelin heidän ohitseen ja miettimään miten jollain tavalla elämäniloinen tuo pieni porukka oli. Joku olisi kai ekana saanut päähänsä heidän olleen humalassa – näin asia ei kuitenkaan minun silmissäni näyttänyt: he vain olivat iloisia.

Silloin kun näkee niin iloisia kasvoja (voi siihen auttaa jos ne ovat kauniitakin, heh) voi todellakin miettiä kuin tyhmää on olla mutrusuu jonkin tyhmän asian takia, tai sen johdosta että luulee ettei ole mitään ilon aihetta. Ainahan sitä on, ei ilon aiheet siitä noin vain katoa, yleensä niitä löytyy jos etsii.

Hauskan moniväristä porukkaa miettivä Jukka kuittaa tältä erää ja hyppää lumihankeen pienen koiranpennun lailla.

Kommentointi suljettu [0] Tagit: ,


Tämän bloggauksen kommentointi on suljettu, sen oltua auki 1. joulukuuta 2007 lähtien kuusi viikkoa.

Elämä on pääasiassa kahvia, taiteilua, ohjelmointia, musaa, tunteita, nauttimista, aurinkoa, kävelemistä, kokkaamista, elokuvia hitusella kauneutta, sekä vastakohtaista rumuutta.

© Copyright 2008 Jukka Svahn. All rights reserved. Sivun ylälaitaan