Julkaistu: 7. maaliskuuta 2007 Kategoria: elämä

Oli lähes tavallinen kouluaamu, aamu jolloin tallustelin koulun käytäviä omassa harmoniassani kohti biologian luokkien päätyä. Siellä minua huomaamatta seisoi eräs ihanaakin ihanampi ihminen, joka oli juuri siirtynyt luokan eteen odottamaan muutaman minuutin päästä alkavaa oppituntia.

Hän ei missään vaiheessa huomannut minun tuloani, sillä liikuin hänen takanaan linjassa. Saavuinkin suoraan hänen taaksensa, ja halasin häntä takaapäin lämpimästi – semmoisella suurella nallemaisella halilla – hyväntahtoisella, koko sydänmen antavalla rutistuksella.

En sanonut mitään – hän huomasi kuka olin, tunnenmehan me toisemme. Hänkään ei sanonut mitään, nuo pari sekunttia tuntuivat elämän hienoimmalta, jotka kuluivat rauhallisessa harmoniassa, rauhallisuuden täyttämällä käytävällä.

Hän, ihana halattavani, löysytti otettani hieman, samalla tehdessään käännösliikkeen – hän kääntyi kasvokkain. Mitään sanomatta hän katsoi syvälle silmiini, taianomaisilla loistavilla silmillään – niillä sulouden, söpöyden ja kauneuden kruunaajilla.

Hän katsoi minua silmiin ja kaikki aika pysähtyi. Hetken sen kestettyä hän takertui ympärilleni tiukan halausotteen voimin. Uskomattoman lämmin ote – ote josta en haluaisi koskaan päästä pois, sellainen jonka toivoisi jatkuvan ikuisuuteen.

Sellainen halaus joka on ystävyyden osoittamaa halausta syvempi, henkeä salpaavaa syvemmän tunteen osoitus.

Se oli uni – se siis oikeastikin oli unta, uni joka tuntui mitä ihanimmalta unelta – unelmien täyttymykseltä. Uni loi sen mitä haluan, unet täyttävät aukkoni. Toivoisin että se olisi enneuni. Uni, joka kertoisi tulevan – uni, jonka tapahtumat tulevat täyttymään.

Kommat suljettu [0] Tagit: elämä, tunteet, uni

Tämän bloggauksen kommentointi on suljettu, sen oltua auki 7. maaliskuuta 2007 lähtien kuusi viikkoa.

Jukka, 23,
web developer,
haahuilija,
musafriikki

Rahinaa.biz

Se uni hänelle

Tuoreimmat rähinät