Rahinaa.biz / Lehti / Suositellaan sarjaa
Julkaistu: 28. marraskuuta 2007 Kategoria: anime
Eräällä tavalla on outoa miten koko anime- ja mangakulttuuri on päätynyt Suomessa eräänlaisen kultti-katsopiirin alaiseksi. Niin että monet katsovat animea, mutta se ei kuitenkaan ole rikkonut päätään mediassa ja monesti kaikki anime myönnetään lasten piirretyiksi animeakokeilemattomien keskuudessa. Kuitenkaan näinhän asia ei ole – anime voi olla mitä vain – se vain jakaa saman piirustustyylin.
Suomessa katsottujen animesarjojen ja mangojen määrä on kuitenkin aika rajoittunut – niihin muutamiin suosikkeihin. Lukuunottamatta niitä suurimpia faneja, jotka keräilevät alkuperäisiä lehtiä ja töllöttävät mitä erikoisempia sarjoja. Tässä on muutama suosittelemani sarja:
Ja lisäksi muutama katsomisen arvoinen elokuva:
Itse olen seurannut yhteensä kolmeakymmentä sarjaa muutaman viime vuoden aikana, joiden joukosta olen valinnut nuo parhaat, niin sanotusti katsomisen arvoisen herkut.
Kommat suljettu [0] Tagit: anime, manga
Tämän bloggauksen kommentointi on suljettu, sen oltua auki 28. marraskuuta 2007 lähtien kuusi viikkoa.
Jukka, 23,
web developer,
haahuilija,
musafriikki
© Copyright 2012 Jukka Svahn. All rights reserved. Sivun ylälaitaan