Rahinaa.biz / Lehti / Tarut todeksi: #2 Hidastuva & sekoittuva Windows
Julkaistu: 26. joulukuuta 2008 Kategoria: yleinen, linkki
Tarut ja tutuudet sarjan toinen jäsen on koittanut tullakseen. Tällä kertaa tutkimme tarua:
Windows sekoittuu ja hidastuu itsestään ajan kuluessa, joten kiintolevyn osion joutuu formatoimaan ja käyttiksen asentamaan uudestaan. Tämä on pakollista ja maagisesti aina tapahtuvaa
Tuo on niitä taruja jotka suoraansanoen ampuvat tältä hepulta pään irti vartalosta. Siis se käyttöjärjestelmä sekoittuu ja hidastuu itsestään? Se on pakko asentaa uudestaan? Siis oikeasti? Ei.
On totta että se uudelleenasentaminen tulee nopeuttamaan konettasi, sillä silloinhan sinä nollaat kaiken ja järjestelmä ei ole enää tuolin välistä löytyvän tekijän ratkaisujen aiheuttamien seurauksien sekottama. Tosin onko se oikeasti se oikea tapa hoitaa asiat, mielestäni ei. Nimittäin formatointi tuo todella paljon turhaa työtä käyttäjälle. Ensinnäkin joudut asentamaan kaiken uudestaan ja/tai varmentamaan/palauttamaan, sillä kaikkihan tulee menemään uudelleenasentamisen yhteydessä.
Siirrytään tuon väittämään toiseen puoleen, siihen että käyttäjärjestelmä sekoittuu ja hidastuu itsestään. Todellakin ei. Käyttöjärjestelmä hidastuu ihan siitä ettei siitä pidetä huolta, ja kone vain sattuu menemään sen tuolilla istuvan eläimen johdosta. On totta että se Windowsisi tulee hidastumaan, ihan tekijöiden nimeltä:
Niin. Kuulostaa todella maagiselta, siltä että se ihan automaattisesti hidastuu ja sinun siis tulee aivan täysin varmasti tehdä se raskas formatointi ja uudelleenasentaminen. Edelleen, ei tarvitse.
Pääset helpommalla kuin vain pidät huolta että:
Ja jotain mitä tulisi tehdä:
msconfig. Muista välillä ajaa se ja poistaa turhat Starup-paskat. Mitä esimerkiksi teet tulostimen päivitysohjelmistolla? Siihen tulee ihan varmana joka päivä päivitys.Siivoaminen? Imuri?
Kaikki on kiinni järjenkäytöstä. Vähän kun miettii niin sen tajuaa koulutettu apina.
Kommat suljettu [2] Tagit: vinkki, web
Tää oli jätte hyvä artikkeli, lisää tällaisia!
Haha, hyvä että maistui :-) *tarjoaa Vanhalle tutulle purkkaa palan painikkeeksi*
Tämän bloggauksen kommentointi on suljettu, sen oltua auki 26. joulukuuta 2008 lähtien kuusi viikkoa. Tuona aika merkintä sai 2 kommenttia. Merkinnän kestolinkki: http://www.rahinaa.biz/lehti/tarut-todeksi-2-hidastuva-windows
Jukka, 22,
web developer,
haahuilija,
musafriikki
© Copyright 2012 Jukka Svahn. All rights reserved. Sivun ylälaitaan