Rahinaa.biz / Lehti / Terveystiedon tulokset

Terveystiedon tulokset

Julkaistu: 23. marraskuuta 2007

Olen ollut viime päivät enemmän ja vähemmän kipeänä. Oireita ovat olleet niin ajoittainen vatsan sekoilu, oksettava olo, migreeni ja kurkkukipu. Eniten noista minua haittaa kurkkukipu, mutta monissa tilanteissa äkisti puhkeava migreenikin voi olla todella häiritsevää, kuten tänään matikankokeessa. Ei vain oikein ajatus lennä, ja siitä johtuen taisikin koe mennä aika penkin alle.

Tänään sitten ilmoittauduin kevään 2008 ylioppilaskirjoituksiin, samalla myös kävin hakemassa tämän syksyn tulokset. Ihanasti pääsin terveystiedosta läpi, vaikkakin pisteitä oli tiputettu ennakkoarvostelusta pisteellä, joka tiputti valitettavasti arvosanani ylemmästä kirjoimesta aina B:hen. On se kuitenkin parempi kuin A tai I.

Yllättäen täytyy paljastaa: en lukenut yhtään, ja en ole edes suorittanut kuin kaksi terveystiedon kurssia, joten omistankin vain kaksi kirjaa – joista olisin voinut ylipäätänsä lukea. Miksi näin? Tiedokkaat ovat monesti samaan aikaan todella tyhmiä, kuten minä monesti käytän tietoa väärään – kuten tähän. Olisin voinut saada paljon parempaa, kun mietitään miten jotkut tauotta terveystiedon kirjoituksiin lukeneet saivat I:n. Niitä taisi olla koulussamme kolme kappaletta jos nyt oikein muistan – vai eikös kahdeksan pistettä ole aika I:n arvoinen?

Otan osaa I:n saaneiden puolesta. Mihin aineeseen on sitten pakko lukea? Ruotsiin, siitä en pääse läpi nippelitiedolla – toisin sanoen seuraavan kuukauden puhun lähestulkoon aina ruotsia, suoritan nimittäin kolme ruotsin kurssia samaan aikaan.

Kommat suljettu [0] Tagit:


Tämän bloggauksen kommentointi on suljettu, sen oltua auki 23. marraskuuta 2007 lähtien kuusi viikkoa.

© Copyright 2012 Jukka Svahn. All rights reserved. Sivun ylälaitaan