Rahinaa.biz / Lehti / Tieni kääntyi toiseen

Tieni kääntyi toiseen

Julkaistu: 17. tammikuuta 2007 Kategoria: elämä

Tunnetta on taas pikkuisen enemmän sydämmessäni, kuin aikaisemmin – välillä se patoutuu ja välillä se vain syttyy yllättäen. Vaikuttavina tekijöinä ovat niin monet asiat, kuin myös elämänvaiheeni. Sisälläni on myös tyhjä tila, aivan kuin minulta puuttuisi se jokin.

Monet jätkät väittävät itkemisen olevan lässyä. Minun täytyy kuitenkin myöntää: minä itken aina joskus välillä – onnesta tai surusta – välillä myös muusta tunteesta.

Viimeisen itkemisen kerran muistan olevan juuri ennen uuttavuotta. Silloin minä itkin suruun. Ilon kyyneleitä tosin tulee välillä useampiakin, niitä ei edes sillä tavalla muista.

Ei, en kuitenkaan repeä keskellä katua, tarkoitan vain että minä myönnän itkeväni: osaan päästää sen ulos. Olen vain vähän herkempi persoona.

Kommat suljettu [0] Tagit: ,


Tämän bloggauksen kommentointi on suljettu, sen oltua auki 17. tammikuuta 2007 lähtien kuusi viikkoa.

© Copyright 2012 Jukka Svahn. All rights reserved. Sivun ylälaitaan