Rahinaa.biz / Lehti / Tuoksut ja muistot
Julkaistu: 24. huhtikuuta 2007 Kategoria: elämä
Monet tuoksut tuovat niin monia asioita mieleen. Kun jonkun tutun tuoksun, lempeän tai karvaan aromin, haistaa ilmassa, herättää se muistoja mieleen. Erityisesti jos siihen liittyy jotain muistoikasta ja erikoista.
Minä olen itse tottunut vaihtamaan aika ajoin dödöäni uuteen tuoksuun, aina Hugosta Ferrariin ja siitä Rexonaan. Tällöin noihin hajuihin tarttuu aina erilaisia muistoja – niitä muistiinpainautuneimpia ja tärkeimpiä hajusteen käytön ajanjaksolta.
Esimerkiksi viime viikolla käytin taas vaihteellisesti Ferrari Black-dödöä pitkän tauon jälkeen. Viimeksi olin käyttänyt sitä tämän vuoden alussa, ja tietysti se herätti mieleeni ne muistoikkaimmat tilanteet tuolta ajalta. Tosin koska minun muistini on vähän heikohko, ei muistettavaa niin paljoa ole.
Muistin kuitenkin parisuhdesotkun, jonka kommervenkit nousivat voimakkaasti mieleen. Muistin kuinka hauskaa oli erään ihmisen kanssa, ihmisen, jota olen satuttanut ja riitaantunut. Muistan kuinka paljon muilla oli suruja, ja miten ihmiset masentuivat hädän hetkellä. Muistin lohdutusten hetket, muistin sen kuinka paljon kaipaan erästä ihmistä, niitä juttuhetkiä.
Ehkä eivät olleet elämän parhaita hetkiä, mutta ainakin tapasin erään ihanan ihmisen, jonka kanssa toivoisin välini paranevan.
Kommat suljettu [0] Tagit: elämä, tunteet
Tämän bloggauksen kommentointi on suljettu, sen oltua auki 24. huhtikuuta 2007 lähtien kuusi viikkoa.
Jukka, 23,
web developer,
haahuilija,
musafriikki
© Copyright 2012 Jukka Svahn. All rights reserved. Sivun ylälaitaan