Rahinaa.biz / Lehti / Työmyyrä
Julkaistu: 28. kesäkuuta 2007 Kategoria: elämä
Olen järkkäämässä taas vaihteeksi yhtä isompaa projektia webin ihmeelliseen maailmaan. Kyseessä olisi taas yksi verkkolehti, aiheena pelaaminen ja kaikki siihen liittyvä. Sivutila ja domain on jo tilattu Futuronilta, ja sivupohjakin on jo lähes valmis.

Myös tuo aikaisemman bloggauksen Unenkutoja-sivusto on jo hyvällä mallilla, tosin projekti on vähän jätättänyt muiden kiireiden takia. Kaiken lisäksi vahingossa korvasin alkuperäisen ulkoasuleikkauksen tuon toisen verkkolehti-projektin ulkoasulla, joten minun täytyi aloittaa ulkoasun rakentaminen kokonaan alusta. Minä onnistun möhlimään asioita aina välillä oikein kunnolla.
Palataan vielä tuohon verkkolehtiprojektiin. Sen alustana taas tuttuun tapaan tulen käyttämään Textpatternia, tuota vanhaa kaveriani johon alunperin tutustuin vuosi sitten, kun Planeettapelaaja.com rakennettiin sen päälle. Kiitokset siitä Kuopassa.com:n Petrille.
Ajattelin kokeilla tuossa sivustossa taas paria uutta kikkaa, kuten tehdä täysin toimivan foorumin Textpatternin avulla. Käytän siinä tietysti valmista pluginia nimeltä Txphorum jota vähän parantelen omilla kikoillani.
Tarkoituksena muuttaa se toimimaan vähän samalla tavalla kuin MiniBB-foorumisofta, jonka käyttäytymiseen olen suuresti ihastanut. Kai se aika hyvin tulee onnistumaan kunhan säätää tarpeeksi kauan tuon pluginin avulla, ja muistaa ettei mene liiallisuuksiin. Palvelin ei kuitenkaan kestä liian raskaita viritelmiä.
Jos saan jotain mullistavaa aikaan, saatan siitä kirjoittaa pienen oppaankin, ehkä tänne tai sitten Sinapin ja kahvitahrojen puolelle, jonne olen koonnut muutkin oppaani.
Kommat suljettu [2] Tagit: webdesign
Tuo Txphorum on muuten ärsyttävä sana kirjoittaa, saati sitten lausua ääneen! Jos tarvitset kyseisen pluginin noita muokattuja versioita, joita loin joskus kuukausia sitten, voin lähetellä niitä sinulle sähköpostitse. Foorumin valmis sivupohja tageineen pitäisi olla jossain täällä koneen kovalevyllä... Sitä kautta voisit saada toimivan foorumin, vain vaille CSS-merkkausta ja ulkoasua. Taitaa olla vielä samassa versiossa tuo Txphorum, kuin se jota aikoinaan käytin, joten siinäkään mielessä ei pitäisi tulla ongelmia yhteensopivuuden suunnalla.
Joo, se on vaikea vekkuli, ainakin sanana. On se jo muuitsessäänkin vekkuli plugininakin.
Kiitoksia tarjouksesta noihin template-tiedostoihin, mutta olen jo muuttanut tuon pluginin itselleni sopivaksi, sekä muuttanut txphorum-osion vapaasti muutettavaksi, tällä kertaa se tottelee osiota “keskustelu”.
Tämän suoritin tämän kyseisen yön aikana, ja nyt väsyttää niin pirusti – nythän on kello 7.17. Valitettavasti en voi mennä nukkumaan – tänään on nimittäin menoa ja tapaamista :D Ironista.
Hmm, kunpa saisi avatar-uploadin toimimaan…
Tämän bloggauksen kommentointi on suljettu, sen oltua auki 28. kesäkuuta 2007 lähtien kuusi viikkoa. Tuona aika merkintä sai 2 kommenttia. Merkinnän kestolinkki: http://www.rahinaa.biz/lehti/tyomyyra
Jukka, 23,
web developer,
haahuilija,
musafriikki
© Copyright 2012 Jukka Svahn. All rights reserved. Sivun ylälaitaan