Julkaistu: 15. joulukuuta 2007 Kategoria: elämä

Jos vesipisarat sataisivat joskus ylöspäin olisin todella iloinen. Mikään ei saisi hymyäni loppumaan, vaikka katsoisin kuolemaa suoraan silmiin. En pelkäisi, vaikka mustaan kaapuun pukeutunut viikatevarren kantaja tulisi vastaa kadulla ja kuiskaisi nimeni korvaani – olisin peloton pisaroiden noustessa. Nuo pisarat veisivät pelkoni, ne tyynnyttäisivät tuskani.

Olisin lähes voittamaton, tuntisin pisarat ihollani. Ihmeissäni miettisin miksi ne valuvat väärään suuntaan ihoani pitkin, mihin ne katoisivat korkealla ilmoissa, näkisinkö minä niitä enää ikinä. Voisinko enää ikinä tuntea oloani yhtä autuaaksi, sellaiseksi kun kaikki huolet katoavat.

Kerrankin tuntisin olevani tarkoitettu johonkin, voisin palata alkujen kotiin ilman huolia, voisin olla mahtavassa maailmassa, elää yhden hetken täysillä. Tuntea kaikki tunteet kerralla, aina rakkaudesta vihaan, autuutta unohtamatta. Mutta hetkeä myöhemmin se kaikki olisi ohi, en voisi enää nähdä noita pisaroita. Olisin noussut niiden yläpuolelle. En voisi enää koskettaa mitään sitä pahaa johon olen kiintynyt. En voisi enää nähdä mitään, en enää aikoihin. En kunnes näkisin taas rakkaani kasvot, ne hymyilevät ilmeet.

Hän sanoisi “Moi” ja tuntisin hänen läheisyytensä taas läsnä. Pisarat lentäisivät taas väärään suuntaan ylöspäin. Kaikki olisi kaunista ja hyvin, olisimme vain siinä.

Kommat suljettu [0] Tagit: tunteet

Tämän bloggauksen kommentointi on suljettu, sen oltua auki 15. joulukuuta 2007 lähtien kuusi viikkoa.

Jukka, 23,
web developer,
haahuilija,
musafriikki

Rahinaa.biz

Väärään suuntaan matkaavat pisarat

Tuoreimmat rähinät