Rahinaa.biz / Lehti / Väsymyksen välttöön
Julkaistu: 2. joulukuuta 2007 Kategoria: yleinen
Eilisen ja toissapäivän välisenä yönä vietettiin LYL:n Firman pikkujouluja IV. En kyllä kuitenkaan itse paikalle päässyt – ei ollut himoa lipun maksamiseen ja voiko tämmöistä laiskaa opiskelijaa edes pitää oppilaskunnan jäsenenä.
Kuitenkin mukana on ollut myös koulumme pienimpiä ja koulun vanhimpia, näissä alkoholin maustamissa pikkujouluissa. He saattavat nyt potea suurta väsymystä ja alkoholin vaikutuksen takaamaa jomotusta – enkä puhu nyt siitä alapään jomotuksesta, vaikka sitäkin on aina välillä liikkeellä.
Minä en itseäni tunne kovinkaan monesti tunne väsyneeksi, enkä ole kertaakaan potenut suurempaa krapulaa, vaikka muistikatkoksia on ollut jokunen elämäni aikana. Toisaalta en ole myöskään ikinä oksentanut, kiitoksia teräsmahani ja todella nopean aineenvaihdunnan, joka antaa aivojen mennä pihalle ilman minkäänlaisia jälkiseurauksia.
Mutta miten sitten välttää jomotus, krapula ja väsymys? Ei-niin-expertti neuvoo:
No ensinnäkin älä nuku, sillä ainakin välttää krapulan aika monesti. Jos pysyy hereillä ja juo vaikka vettä tai kahvia, tai sitten vaikka pienempiä annoksia alkoholia, vähentäen sen määrää osissa, niin ei krapulaa monestikaan tule. Nimimerkillä johtaa 100 euron viinalaskuun.
Väsymys torjutaan myös yhtä helposti. Kun alkaa väsyttämään aloitetaan juominen uudestaan aikaisempaa kovemmin. Ei ainakaan väsymys tule tai jalka ala painaa, kunnes sitten kun sammutaan. Nimimerkillä ei ole raja tullu vielä vastaan. Toinen tapa on myös mummon tarjoama resepti:
Ja jokos on poissa väsymys ja muut huolet. Toimii aina. Huomatkaan “oppaan” & blogimerkinnän pilke silmäkulmassa.
Alkoholin juomista kannattaa kyllä välttää sen itse virallisen ryypiskelytuokion jälkeen, sillä vaikka se tilapäisesti krapulaista oloa helpottaisi niin eipä se kovin suositeltava kikka taida olla… ;-) En itse kovin usein juo alkoholia juuri sen takia kun kankkuset on aina niin sietämättömiä. Silloin jos tulee juotua niin pyrin valvomaan sen humalatilan ajan, niin ei tule aivan kauheeta kapulaa seuraavana päivänä / yönä. Hrr. Värisyttää jo ajatuskin edellisestä alkoholipitoisesta illanvietosta. Siitäkin on aikaa jo kuukausitolkulla, mutta edelleen vääntää vatsanpohjasta kun ajattelenkin krapulaista oloa.
ryypiskelytuokion jälkeen, sillä vaikka se tilapäisesti krapulaista oloa helpottaisi niin eipä se kovin suositeltava kikka taida olla
Taidan olla sinun, Petrin, kanssa olla vähän samaa mieltä, siinä voi jäädä vaikka koukkuun, eikä se maksa varmaan ihan pidä, puhumattakaan harmaista aivosoluista, joita yleisesti suurimmalta osalta meistä löytyy päästä :)
Sinä tunnet siis suurta krapulaa aina silloin kun juot? Onkohan se jotenkin geeneissä vain lukevaa miten se krapula keneenkin iskee?
Toisaalta tuntevathan ihmiset muunkin kivun erilailla, joku huutaa neulan pistosta, toinen ei edes huomaa.
Tämän bloggauksen kommentointi on suljettu, sen oltua auki 2. joulukuuta 2007 lähtien kuusi viikkoa. Tuona aika merkintä sai 2 kommenttia. Merkinnän kestolinkki: http://www.rahinaa.biz/lehti/vasymyksen-valttoon
Elämä on pääasiassa kahvia, taiteilua, ohjelmointia, musaa, tunteita, nauttimista, aurinkoa, kävelemistä, kokkaamista, elokuvia hitusella kauneutta, sekä vastakohtaista rumuutta.
Jukka, 19,
web developer,
haahuilija,
musafriikki
© Copyright 2008 Jukka Svahn. All rights reserved. Sivun ylälaitaan