Julkaistu: 1. maaliskuuta 2007 Kategoria: elämä

Ärsyttää, mutta samalla iloisuuttaa niin valtavasti. Syyt taas liittyvät aika tavalla mieleen ja tunteisiin – ei mitenkään fyysiseen kipuun. Taas tuntuu kuin minua olisi jollain tavalla syrjitty.

Tätä minua saa tuntemaan parin ihmisen toiminta, juonitteluineen ja muine käänteineen. Näistä suurin seikka on se että minut on jätetty eräällä tavalla ulos. Aikaisemmin sain tietää kaiken, mutta nyt saan kuulla vain valittuja paloja kaikesta – et tiedäkkään kuinka paljon se sattuu minuun tunteellisena ihmisenä.

Minuun siis pitäisi osata kuunnella vain kun hänelle sopii, mutta toisaalta minä en saisi sanoa mitään? Minä en saisi viettää aikaa hänen kanssaan, mutta hän saa viettää aikaa minun kanssani? Jep, todella mukavaa. Niin, mukavaa että se sai minut itkemään, ja maseentuneemmaksi kuin olen pitkään aikaan ollut.

Tämä “ystäväni” voisi oikeasti lopettaa toimintansa, tai vaikka kadota kokonaan. Kunhan vain lopettaa, sillä minä en kestä. Vaikka pidänkin hänestä yli kaiken, niin kuitenkin voisi todellakin lopettaa. Kaikkea ei minun ystävällisyyteni kestä, perkele.

Kommat suljettu [0] Tagit: elämä

Tämän bloggauksen kommentointi on suljettu, sen oltua auki 1. maaliskuuta 2007 lähtien kuusi viikkoa.

Jukka, 23,
web developer,
haahuilija,
musafriikki

Rahinaa.biz

Voisitko kadota?

Tuoreimmat rähinät