Rahinaa.biz / Lehti / Yllätysten kehtoa
Julkaistu: 8. helmikuuta 2007 Kategoria: elämä
Tuli paljastettua tunteiden arkkua ajatusteni varastajalle, hänelle joka on valollaan vienyt yöuneni ja kirkastanut päivääni.
Vaikeaa se oli vaikka hän asiaa kysyikin, ja tiesikin vastauksen valmiiksi. Nyt kuitenkin peikot ovat päässeet ulos kaapista ja saan vihdoin unta jotenkin kuitenkin. Ei ole sitä vaivautunutta oloa, kuin syntisellä.
Kuitenkin minulla on se polttava tunne rinnassani, se joka on ollut sisälläni jo kauan. Se tekee elämästä niin ihanaa, mutta välillä yhtä tuskaa. Se tekee sen kohteesta maailman tärkeimmän asian, sen maailman keskipisteen, sen jota pitää aina turvata.
Mitään muuta ei voi ajatella, asiat ilman häntä saattavat jopa tuntua synniltä ja vastoin kaikkia maailman sääntöjä olevilta. Millään kuokalla ja lapiolla sitä ei voi haudata, kukaan ei voi kaivaa niin syvää kuoppaa tai estää minua suojelemasta sitä multaan tahriintumiselta.
Pilvilinnoissa lentelyä ja tuskaa samaan aikaan. Kolmiodraamaa ja sekaantuvia ihmisiä ympärillä. Kumpa se ei ikinä loppuisi, vaikka mieleni huutaakin jo rauhaa.
Se täytyy sanoa: tämän kohde on one-of-kind persoona, sellainen joita on vain yksi yhdessä elämässä, sellainen joita ei muualta löydy. Sellainen johon harva tutustuu, mutta ne jotka hänet tuntevat syvemmin ovat ikuisessa onnessa. Näin ainakin minulla.
Se on hän – se tulee aina olemaan hän.
Tätä kirjoitusta vain harva tajuaa – se on kuitenkin tarkoitettukin harvan tajuttavaksi. Muille se on vain hajatelma – meille toisille totta.
Kommat suljettu [0] Tagit: elämä, tunteet
Tämän bloggauksen kommentointi on suljettu, sen oltua auki 8. helmikuuta 2007 lähtien kuusi viikkoa.
Jukka, 23,
web developer,
haahuilija,
musafriikki
© Copyright 2012 Jukka Svahn. All rights reserved. Sivun ylälaitaan